19.9.2016

Fiiliksiä laskinuudistuksesta

En ole aiemmin tässä blogissa ottanut kantaa ensi vuoden pääsykokeesta, olen halunnut pitää sen ajatuksen kuopattuna hetkellisesti. Yhtenä päivänä työkaverini kanssa tuli taas puheeksi ensi vuoden koe ja siihen liittyvä laskinuudistus. Lyhyesti ja tiiviisti, ensi vuonna lääkiksen, eläinlääkiksen ja hammaslääkiksen kokeessa saa käyttää vain nelilaskinta. Itse olen yrittänyt olla turhaan spekuloimatta mitä tuo uudistus tuo tullessaan, mutta haluaisin jakaa pari omaa ajatustani uudistuksesta.

Miksi?

Tämä oli mun eka ajatus kun uudistuksesta kuulin. Miksi pitää lähteä vaihtamaan laskinta ja mahdollisesti myös koko koetyyppiä ihan erilaiseen suuntaan? Laskin, jossa ei ole logaritmeja tai cos-sin-tan, mitä sä sillä lasket lääkiksen pääsykokeessa? Et ainakaan suoraan pH-laskuja tai mekaniikan peruslaskuja, jotka ovat melko usein isossa osassa olleet lääkiksen pääsykokeessa. Itselleni nämä laskut aukesivat viime keväänä, joten sanotaanko nyt suoraan että pettymys on melko suuri jos/kun näitä ei ensi pääsykokeessa ole.

Mitä tämä tarkoittaa?

Missään ei ole annettu virallista infoa mitä laskinuudistus käytänössä tarkoittaa. En edes ole varma saako koesaliin edes viedä omaa laskinta vai saako paikanpäältä jonkun kivan pikku rämän? :D Uudistuksen ympärillä on lääkisfoorumi Älyvuodossa ja hakijoiden kesken paljon puhetta ja spekulointia, mutta virallinen tieto on vain että ainoa sallittu laskin vuoden 2017 valintakokeessa on nelilaskin. Tuleeko kokeesta kokonaan monivalinta? Aletaanko vaatia enemmän soveltamista kaavojen osalta? Nouseeko matemaattinen osaaminen isompaan asemaan? Pitäisikö nyt osata pitkää matikkaa? Annetaanko kaavaliitteessä enemmän tietoja kuin aiemmin? Onko esim. pH-laskuja ollenkaan? Mitä koe pitää sisällään? Mitä hittoa te siellä tiedekunnissa ajattelette? Pitääkö rueta yli-ihmiseksi että pääsee sisälle? Entä kun kävin vain lyhyen matikan? Mitämitämitä?

Jotenkin niin hölmö ja epätietoinen olo. Periaatteessahan tämä ei mun lukemisia muuta, koska vaatimukset kurssien suhteen ovat edelleen samat ensi vuoden kokeessa. Edes uusi ops ei vielä vaikuta seuraavaan pääsykokeeseen. Mun lottous on, että laskurutiini tulee vielä enemmän korostumaan ensi vuoden pääsykokeessa ja sen kanssa mulla on runsaasti vielä tekemistä. Viime vuosi opetti, että mun pitää laskea vielä paljon paljon paljon enemmän ja tavoitteena onkin laskea todella paljon.
Tämmösiä fiiliksiä mulla laskimista ja ensi vuoden kokeesta!



Laittakaa ruksi seinään, kirjotin just kokonaisen postauksen laskimista.

29.8.2016

Yksiön sisustus

Muutin kesäkuun alussa Tampereelta takaisin Kuopioon. Tampereella olin asunut kämppikseni kanssa kaksiossa ja Kuopiossa minua odotti supersuloinen 34m2 saunallinen yksiö! Suurin osa huonekaluistani muutti Tampereelta Kuopioon, vaikkakin lisätilan takia pieniä muutoksiakin tuli. Tampereella minulla oli jo omassa huoneessani ollut Ikean Söderhamn -sarjan nojatuoli, muuttaessani sain viimein jatkettua sen sohvaksi. Tosin tämän sohvamuutoksen takia ihana tuunattu antiikkinen työpöytäni ei valitettavasti enää mahtunut yksiööni. Parvekkeen kaikki huonekalut on vain tuunattuja löydöksiä kotoa ja mökiltä! Vanha laveri sai uuden elämän parvekkeelta tyynyjen kanssa, hyllykkö sai uuden ilmeen DC-fixillä, korituoli on löydös vanhempieni makuuhuoneesta. "Olohuoneen" Prada Marfa -taulu on ystäväni tekemä.

En tiedä ovatko muut sisustajat huomanneet samaa, mutta asunto ei koskaan ole täysin valmis :D Nytkin tarvitsisin vielä ainakin yhden kattolampun, pari taulua seinälle ja jonkinlaisen viritelmän valokuville. Niin ja haluaisin vaihtaa nuo kehyksien kuvat. Ja partsille pitäisi keksiä joku taso kasveille. Jostain pitäisi saada kynttilätornadot. Eikä niitä verhojakaan muuten vielä ole.














Elmon ruokakupit ovat aivan ihanasta Ryry's -nimisestä lemmikkitarvikeliikkeestä! Kupit ovat Virolaisen Krantzin. Ei tarvinnut kauaa miettiä noiden hankkimista, ne kun istuvat mun sisustukseen ihan täydellisesti. Ja mikä parasta, ne ei liiku ja läiky mihinkään suuntaan vaikka Elmo kesken leikin jyräisikin niiden päälle! :D

27.8.2016

Vegaaniset vohvelit (G, M, VE)

Siskoni löysi yhtenä aamuna Vohvelirauta.net:n sivuilta helpon vohvelireseptin, lähdimme hiukan soveltamaan reseptiä ja teimme siitä meille sopivan version, vegaanisen ja gluteenittoman. Maito vaihtui kauramaitoon, voisin kuvitella että kookosmaidolla tai suklaisella mantelimaidolla saisi taikinaan myös kivan säväyksen. Vehnäjauhot vaihtuivat gluteenittomaan jauhoseokseen ja öljy kookosöljyyn. Paistoon käytimme avuksi vuokasprayta.

Taikina oli todella helppo tehdä. Ainekset piti sekoittaa sähkövatkaimella jonka jälkeen taikinan annettiin turvota 5-10 minuuttia. Taikinasta tuli nopeasti kuohkeahkoa. Itse paistoimme vohvelit vohveliraudalla mutta varmasti myös pannulla tulisi hyviä lettuja. Ohjeen mukaan vohveleita tulisi 6kpl mutta itse sain ainakin tehtyä näitä 7. Pieni varoituksen sana että näistä tulee todella täyttäviä! :D Itse jaksoin juuri ja juuri syödä näitä kaksi.


Elmollekin ois maistunu

25.8.2016

Näin teet lukusuunnitelman

Taas vaihteeksi olisi aika pohtia sitä surkean kuuluisan lukusuunnitelman tekoa. Olen itse onnistunut tekemään hyvän ja ihan surkean lukusuunnitelman, joten ajattelin koota alle vinkit miten tehdä hyvä ja onnistunut lukusuunnitelma. Näitä samoja vinkkejähän voi käyttää ylioppilaskirjoitusten lukusuunnitelman tekemisen kanssa tai soveltaa minkä tahansa alan pääsykokeisiin lukemisen kanssa.

1. Hanki hyvä kalenteri

Olitpa sitten vakinoitunut seinäkalenterin käyttäjä tai mukana kulkevan kalenterin kaveri niin tämä on ihan must! Kalenteriin on helpoin suunnitella menot ja lukemiset, samalla on helppo laskea paljonko lukemiseen on aikaa ennen h-hetkeä. Itse tilasin kalenterini netistä Personal Plannerilta. Vaikka kalenteri maksoi enemmän olin siitä valmis maksamaan. On paljon motivovampaa edes suunnitella menojaan kun kalenteri on mieleisen näkönen, pinnallista, mutta toimii :D Oli myös helppoa kun sisuksetkin sai itse suunnitella. Itse halusin kalenterin sisuksiin tuntiaikataulun, viikon treenit, viikon ruuat sekä tilaa ylimääräisille muistiinpanoille. Helppo kontrolloida siis koko elämä kalenterin avulla.

2. merkkaa ylös pakolliset menot

Työt, koulu, valmennuskurssit, treenit... Kirjaa kaikki pakollinen ylös ennen kuin alat suunnitella milloin luet ja mitä. Tässä vaiheessa on hyvä tehdä myös itselleen selväksi että joinain päivinä on ihan ok olla lukematta, tai miettiä onko esimerkiksi pitkän työpäivän ja sen jälkeisen aikuislukion jälkeen järkeä lähteä opiskelemaan jotain uutta fysiikan aihealuetta. Myös treenit on hyvä merkata ylös ja olla skippaamatta niitä lukemisen takia. Huonoin asia mitä voit itsellesi tehdä on olla antamatta omaa aikaa ja jättää liikkuminen pois viikkojärjestyksestä (opittu kantapään kautta!). Myös kavereille ja perheelle on hyvä jättää aikaa ihan vaan oman pään takia.

3. Katso paljonko sinulla on aikaa

Merkkaa kalenteriin ylös koepäivä. Laske montako kuukautta siihen on, montako viikkoa. On tärkeä tiedostaa paljonko aikaa on, että voi suunnitella missä ajassa kirjoja pitää käydä läpi.

4. Katso paljonko sinulla on luettavaa

Lääkikseen määrä on selkeä, kaikki fysiikan, kemian ja biologian kurssit, eli kaikki ne kirjat. Itse olen päättänyt tänä vuonna yhtä aikaa lukea oheismateriaaleja yhtä aikaa itse lukion kirjojen kanssa. Materiaaleissa asiat on selitetty hiukan eri tavalla ja itse voin myöntää ainakin sähköfysiikan kanssa tarvitsevani montaa eri rautalankamallia että asia varmasti uppoaa päähän :D Mutta kuitenkin, nyt kun tiedostat paljonko sinulla on a) aikaa ja b) luettavaa, on lukusuunnitelmaa helppo lähteä laatimaan.

5. Hio strategiat kuntoon

Onko joku aihealue selkeästi helpompi? Vaatiiko joku enemmän aikaa? Helpommille aihealueille luonnollisestikin riittää lyhyempi kertaus, tehtäväpuolella niissä voi usein siirtyä suoraan haastavampiin tehtäviin. Jotkut aihealueet (se sähköfysiikka) taas tarvitsevat ehkä enemmän aikaa. Näissä pitää tehtäväpuolella edetä hitaammin, ensin pohja kuntoon perustehtävillä ja myöhemmin vasta haastavampia.

6. Jätä lepopäiviä

No words needed. Aivot tarvitsevat lepoa kehittyäkseen.

7. Muista, että aina voi tulla yllätyksiä

Jätä joustonvaraa. Mikään minuuttiaikataulu ei ole järkevä, se vain aiheuttaa turhaa stressiä ja lukemisesta tulee helposti pakkopullaa. Itselleni sopii asettaa päiville tuntitavotteita, yhtenä päivänä se voi olla 4 tuntia, toisena 8 tuntia. Jostain voi tulla yllätysmenoja jotka kuitenkin horjuttavat lukusuunnitelmaasi, näihin on hyvä varautua eikä lukusuunnitelmasta kannata tehdä liian tiukkaa eikä sitä kannata yritä noudattaa liian orjallisesti. Ajattele lukusuunnitelmasi enemmän apuvälineenäsi kuin jumalanasi. Suunnitelman on tarkoitus hillitä stressiä ja paniikkia, ei lietsoa niitä. Anna itsesi tehdä siihen muutoksia ja jätä varaa muutoksille ja ylläreille.

20.8.2016

DIY: Hyllykön tuunaus DC Fix -kalvolla






Vanhempieni luona on jo pitkään lojunut pölyyntymässä tylsän näköinen valkea hyllykkö. Äitini ehdotti että veisin sen omaan asuntooni, koska heillä se olisi vain edessä ja kaipasin itse parvekkeelle jotain tasoa pöydille. Hyllykkö oli sopivan kokoinen, mutta auttamatta tympeän näköinen vaikkakin se menisi vain parvekkeelle. Olen jo jonkin aikaa halunnut kokeilla millaista tuo DX Fix -kalvo on ja samalla tuoda jotain marmorikuosia kotiini, hyllykkö oli loistava "uhri" tälle testille!

Itse rulla tuota kalvoa ei ollut kallis, 8-9€/2m ja leveydeltään se oli juuri sopiva tuohon hyllykköön, 45cm. Asentaminen oli siis helppoa, kun palasia ei tarvinnut laittaa vierekkäin vaan leveys riitti juuri. Suurin ongelma olisi saada kalvo kuplattomasti paikalleen. Pyysin avuksi kontaktimuovien mestarilaittajan, äitini. Paria minimalista kuplaa lukuunottamatta kalvo asettui paikalleen täydellisesti ja hyllykkö sai uuden ja omasta mielestäni todella freesin ilmeen. Reunat pitää vielä siistiä mattoveitsellä, mutta muuten tästä tuli ihan huippu! :)

Emme äitini kanssa jaksaneet edes katsoa ohjeita, sillä tämä oli todella helppo asentaa samalla periaatteella kuin kontaktimuovi koulukirjojen päälle. Helppo ja halpa tapa freesata huonekalujen ulkonäköä, suosittelen kokeilemaan! Minulla on pari muutakin ideaa mihin aion tuota kalvoa käyttää, mutta niistä lisää kunhan toteutan ne, jos onnistun...