28.4.2015

Viva L'equip blaugrana - Barcelona

Kävimme isäni kanssa viikonloppuna lyhyellä matkalla Barcelonassa. En ole aiemmin juurikaan matkustellut Euroopan sisällä, olen kyllä käynyt Norjassa, Ruotsissa, Virossa ja Venäjällä, sekä kerran Italiassa mutta muut matkakohteet ovat sijoittuneet vähän kauemmas. Olin siis todella innoissani jo ennen matkaa! Lisää innostusta matkaan toi matkan tarkoitus, lähdimme isäni kanssa ensisijaisesti katsomaan futista. Peli oli oikea La Ligan paikallisvääntö, Espanyol vs FC Barcelona. Vaikka pelin lähtökohdat olivat melko selkeät oli sitä silti ilo seurata. Messin ja kumppanien pallokosketuksen pehmeys ja joukkueen yhteen pelaminen ovat vaan jotain niin huikeata! Peli pelattiin Espanyolin kotistadionilla jossa tunnelma oli ihan eri luokkaa kuin missään Suomen peleistä :D
IMG_9170 IMG_9180 IMG_9153 Mielestäni mielenkiintoisinta matkassa oli futispelin lisäksi nähdä taas kulttuurillisia eroja eri asioissa. Viimeisin matkani ennen Barcelonaa suuntautui tosiaan Etelä-Afrikkaan and as I said earlier, en ole pahemmin matkustellut Euroopassa. Eniten minua jäi Barcelonassa ihastuttamaan kaikki vanhat rakennukset jotka on jätetty sinne! Upeita! Tässä välissä on myös pakko mainita Sagrada Família, joka veti kyllä ainakin minut sanattomaksi.
IMG_9135 IMG_9126 Myös ruokakulttuurissa oli eroja. Siinä missä minä vedin Jenkeissä nopeasti ennen kouluun lähtöä naamaani vähän muroja, tai parhaimmassa tapauksessa juoksin suoraan autoon banaani kädessä, Barcelonassa ihmisiä istui aamuisin kahviloissa syömässä croissanteja ja juomassa kahvia. Monesti paikalliset myös hakivat tuoreita leipiä mukaansa. Toreilla taas törmäsi mitä ihanimpiin tuoreisiin hedelmiin ja smoothiepurnukoihin, jotka oli helppo napata mukaan ja nauttia.
IMG_9090 IMG_9091 All in all, tykästyin Barcelonaan. Sieltä löytyy varmasti jokaiselle jotakin. Shoppailupaikkoja (joita valitettavasti en itse pahemmin päässyt testailemaan), futista, hyvää ruokaa, biitsi, hyviä drinkkejä... Seuraava futismatkakohde olikin jo isäni kanssa puheessa, katsellaan jos tässä joskus lähtisi Madridiin katsomaan kun mun suosikkijoukkue pelaa. iHala Madrid! IMG_9116
Kusin jotkut koodit ja mun sivupalkki hävis alas, osaako joku auttaa? :o Latasin myös Lightroomista kokeiluversion ja postauksen kuvat on muokattu sillä. Vaikuttaa helppokäyttöiselle ja sopivalle, koska vesileiman saa helposti lisättyä kuviin. Pitää katsoa jos ostaisin sitten lisenssin tuohon.

24.4.2015

Haaste

Sain Emilialta mukavan kysymyshaasteen, johon ajattelin ny aikani kuluksi vastata. Tykkään itse lukea ja tehdä haasteita, yleensä kysymyshaasteissa kysymykset ovat sellaisia joihin bloggaaja ei muuten vastaa blogissaan ja sen takia niitä on hauska lukea. Tieto ei välttämättä ole kovin olennaista blogin kannalta, mutta on hauska tutustua bloggaajaan ja kuulla mitä mieltä tämä on asioista. Mitä erikoisempi kysymys, sitä mielenkiintoisempi lukea ja vastata!

Varsinkin hevosblogien keskuudessa kiertää jonkin verran erilaisia postaushaasteita. Blogiyhteisö, blogiportaali tai yksittäinen bloggaaja pistää vireille viikon tai kuukauden blogihaasteen johon bloggaajat tekevät postauksen. Välillä parhaita postauksia palkitaan. Mielestäni tämän voisi napata myös lifestyle-blogeihin! Jos joku yhteisö tai portaali alkaa harrastaa näitä haasteita niin täällä on ainakin yksi innokas haasteen vastaanottaja!

Tämän kertainen kysymyshaaste on idealtaan simppeli ja melko perinteinen. Haasteen vastaanottaja vastaa edellisen bloggaajan antamiin kysymyksiin, keksii uudet kysymykset ja haastaa uudet bloggaajat tekemään haasteen.

1. Kahvi vai tee?
Tämä on vaikea kysymys, koska riippuu ihan fiiliksestä! Usein kouluaamuna haluan jotain piristävää ja valitsen silloin kahvin. En kuitenkaan perinteistä kahvia vaan laten, kahvilassa lisään siihen usein vielä mukaan makusiirappia jolloin siitä tulee chai latte. Juon kuitenkin loppujen lopuksi ehkä enemmän teetä. Pukan kofeiinittomat teet ovat suosikkejani. Talvella makusuosikkini oli minttu-lakritsi, mutta tällä hetkellä suosin vähän kevyemmän makuista minttuista viherteetä.

2. Jos olisit tuoli, kenen haluisit istuvan päällesi?
Jonkun kevyen henkilön! :D

3. Minkä värinen hammasharja sulla on?
Olen nyt ihan tylsä, mutta valkea. Sain joululahjaksi sähköhammasharjan johon rakastuin enkä ole sen jälkeen käyttänyt normaalia hammasharjaa. Mikäli kuitenkin saisin valita sähköhammasharjani värin, se olisi ehdottomasti kirkkaan punainen.

4. Milloin viimeksi itkit ja miksi?
Tästä on vierähtänyt jo hetki, mutta äidinkielen esseetä edeltävänä iltana. Siinä vaiheessa tuntui että kaikki stressi ja jännitys vain romahtivat hetkellisesti niskaan.

5. Viimeisin syömäsi asia?
Kana-ceasar salaatti hotellin aulassa. Pitäisi pikkuhiljaa tästä myös hipsiä aamupalalle.

6. Lempi leffasi?
Pearl Harbor! Historian opettajani Jenkeissä käski mua katsomaan tän ja sen jälkeen se on ollut suosikkileffani. Kannattaa katsoa! Tykkään sotaleffoista ja romanttisista leffoista, tässä yhdistyt ne molemmat.

7. Kumman ottaisit: Söisit koko loppu elämäsi pelkästään lempi ruokaasi vai saisit syödä kaikkea muuta, paitsi lempi ruokaasi?
Kyllästyn nopeasti yhteen ruokaan, joten mielummn söisin kaikkea muuta paitsi lempiruokaani. Lisäksi lempiruokani vaihtelee jos ei päivittäin niin ainakin viikoittain. Viine viikolla suosikkini oli itse tekemäni kanajauhepihapihvit mozzarellalla ja aurinkokuivatulla tomaatilla höystettynä, nyt se taas on kanasalaatti.

8. Jos saisit valita mitä tahansa maailman kieltä osaisit puhua, mikä se kieli olisi?
Ehdottomasti espanja! Se on niin laajasti puhuttu kieli ja omasta mielestäni hyvin kaunis. Espanjaa puhuvana voi myös osittain ymmärtää portugalia ja italiaa, tai näin ainakin äidinkielenään espanjaa puhuva Mexicolainen kaverini kertoi. Opiskelin itse asiassa espanjaa 3 kurssia lukiossa, mutta kiinnostuin enemmän biologiasta ja kemian määrää oli pakko lisätä, joten luovuin ylimääräisestä kielestä suosiolla.

9. Mikä oli lempi lelusi kun, olit pieni?
Rakas unikaverini sininen pehmolelupupu! Sisareni ja isäni olivat tuoneet pupun minulle sairaalaan ja sen takia se oli minulle rakas.

10. Mikä olisi unelma työsi?
Tähän moni blogini lukija on jo varmaan saanut vastauksen, eli lääkäri. Lääkikseen pääseminen ja lääkärin ammatti ovat olleet unelmana jo jonkin aikaa. Tällä hetkellä minua kiinnostaisi erityisesti erikoistua lasten lääkäriksi, mutta katsotaan ;)

11. Onko tämä kysymys?
Onko tämä vastaus?

480671_10151574747831062_720214723_n
Kysymykset seuraaville:
1. Mikä on tämän hetken suosikkibiisisi ja miksi?
2. Jos saisit lampunhengeltä kolme toivetta, mitkä ne olisivat? (Lisätoiveita ei sallita)
3. Mikä on viimeisin kuva jonka otit puhelimellasi?
4. Mikä on suurin kehu, mitä olet ikinä saanut?
5. Kenet julkkiksen haluaisit tavata ja miksi?
6. Jos saisit matkustaa ajassa taaksepäin, minne menisit ja mitä tekisit?
7. Mikä on suosikkilainauksesi?
8. Miten kuvailisit itseäsi jos saisit käyttää vain viittä sanaa?
9. Jos voittaisit lotossa, mitä ostaisit ensimmäisenä?
10. Jos saisit päättää, mikä Disney-hahmo olisit?
11. Paras muistosi viime kesältä?
Haastan
Suuntana Lääkis
Kiia Innanmaa
Tiiamaria
Love or Nothing
+ kaikki jotka vain haluavat haasteeseen vastata

21.4.2015

Comeback!

Pienen pohdinnan ja tylsän tiistain kunniaksi päätin jatkaa blogin kirjoittamista. Paljon on kerennyt tapahtua ja asioita muuttua verrattuna siihen kun viimeksi olen blogiin kirjoittanut. Osittain hävettää jopa lukea vanhoja kirjoituksia, siksi suurin osa niistä on piilotettu takaisin arkistojen kätköihin. Suuren short hair, yea or nay -pohdinnan lopputulokseksi tuli lopulta yay ja tässä hiusmallissa on viimeinen vuosi pysytty ja näillä näkymin tullaan hetki pysymäänkin.
IMG_9054M
Kesällä kävin Etelä-Afrikassa, kuten jossain blogipostauksessa taisin aiemmin jo mainitakin. Kuvia, muistoja ja frendejä kyseiseltä reissulta kertyi paljon, joten tästä reissusta tulee kyllä vielä omakin postaus.
IMG_8663 IMG_7826
Viimeisen vuoden aikana olen vuodattanut kyyneleitä ja ehkä ripauksen älyäkin koulukirjojen sekä viiden ylioppilaskokeen papereihin. Vaihtovuoden takia saan lakin vasta tänä keväänä, vaikka ikää löytyykin jo (vasta?) 20v. Keväällä käyn kokeilemassa älyn määrää lääkiksen pääsykokeissa. Todennäköisesti paikkaa ei vielä tänä vuonna irtoa, mutta olen suunnitellut ensi vuoden valmiiksi valmennuskurssia, aikuislukiota ja avointa yliopistoa myöten. Blogissa siis tulee olemaan ensi vuoden aikana jonkin verran juttua lukemisestani ja sen edistymisestä. Valkotakki here I come!
Jos joku on muuten menossa Eximian valmennuskurssille ja haluiaisi mukaan kaverialennukseen, niin mulle voi laittaa sähköpostia (annnavou[a]gmail.com).
Suurin muutos viime vuotiseen on kuitenkin elämäni miehen löytyminen! Viime marraskuussa kotiimme muutti pienen pieni karvainen prinssi, joka kyllä hurmasi hetkessä kaikkien perheenjäsentemme sydämet. Elmo, Elmonster, riiviö, Kebabrulla, rakkaalla lapsella on monta nimeä. Kyseessä on pikkuinen ranskanbulldoggi-vauvelini. Elmo on nyt jo olevinaan iso poika, 7kk. Olemme harrastaneet tokoa ja käyneet näyttelyissä kokeilemassa millaista kehässä oleminen on. Tulevaisuudessa blogissa tullaan näkemään myös lisää Elmon arkea :) Tekeillä on myös esittelysivu Elmosta.
_full (2) _full (1) _full
Tämmöistä tänne kuuluu! Blogin ulkoasun päivittäminen on vielä hieman työn alla, eli parannusehdotuksia saa antaa. Oma esittelysivu on uusinnassa ja Elmon esittelysivu tulossa as soon as possible. Kokeilin tähän postaukseen kahta eri suhdetta kuvien koon mukaan, mutta eipä noissa nyt taida suurta eroa näkyä :D Joka tapauksessa, tervetuloa uudet ja vanhat lukijat, heittäkää kommentilla ideoita postauksista ja parannusideoita blogiin!